Edellisissä blogikirjoituksissa ja niiden kommenteissa Kirsi Lehto ja Pekka Janhunen ovat keskustelleet Mars-siirtokunnan mahdollisuudesta sekä siihen liittyvistä ongelmista ja haasteista. Tässä kirjoituksessa keskityn tarkastelemaan eettisiä kysymyksiä, joita liittyy Mars-siirtokuntaan. Tekstissä oletan, että tulevaisuudessa lähes täysin omavaraisen siirtokunnan perustaminen Marsiin on teknisesti mahdollista, sillä näin keskustelu ei juutu teknisiin seikkoihin, joita on jo avattu edellisissä kirjoituksissa. Tietenkin on syytä huomata, että teknisiin seikkoihin itsessään liittyy normatiivinen eli eettinen ulottuvuus; mikäli siirtokunnan onnistumisen mahdollisuudet ovat heikot, on suuren riskin ottamiselle tarjottava oikeutus, kun vaarana on ihmishenkien menetys ja mittavien resurssien hukkaaminen. Vaikka en pohdi tässä sen tarkemmin siirtokuntaprojektin onnistumiseen liittyviä riskejä, eettinen tarkastelu on hyvä aloittaa syistä Marsiin lähtemiselle (jotka voisivat myös tarjota oikeutuksen riskien ottamiselle).

Ensimmäinen kysymyksemme siis on, miksi suunnatta ulkoavaruuteen ja tavoitella muita taivaankappaleita? Tälle voidaan esittää useita syitä. Toisaalta avaruuden laajat lakeudet voivat tarjota ihmiskunnalle merkittäviä tieteellisiä löydöksiä, vastauksia perustavanlaatuisiin kysymyksiin, teknologisia innovaatioita, arvokkaita resursseja ja tutkimusmatkailun tuomaa kollektiivista merkitystä, jännitystä ja mahdollisuuden toteuttaa ihmisyyttämme. Tämän lisäksi pysyvä avaruussiirtokunta voisi tarjota suojaa ihmiskuntaa uhkaavilta sukupuuttoriskeiltä. Kuten Michael Griffin, NASAn pääjohtaja (2008) on sanonut: ”Elämän historia maapallolla on sukupuuttotapahtumien historiaa, ja ihmisen levittäytymisessä aurinkokuntaamme on loppujen lopuksi kysymys lajien selviytymisestä.” Fyysikko ja kosmologi Stephen Hawking (2001) on samaan sävyyn sanonut: ”En usko, että ihmislaji selviytyy seuraavasta tuhannesta vuodesta ellemme levittäydy avaruuteen. On liian monia onnettomuuksia, joita elämä voi kohdata yksittäisellä planeetalla. Mutta minä olen optimisti. Me tulemme kurkottamaan tähtiin.”

Näiden kommenttien taustalla on se melko kiistaton seikka, että ihmiskunnan tulevaisuutta uhkaavat monet vaarat. Toisaalta luonnolliset riskit kuten suuren meteoriitin tai komeetan isku ja supertulivuorenpurkaus voisivat tuhota ihmislajin ja toisaalta taas ihmisen itse aiheuttamat riskit kuten ilmastonmuutos, ekologinen romahdus, ydinsodat, pandemiat, tulevaisuuden teknologioiden tuomat globaalit katastrofit sekä muut ennakoimattomat uhat vaarantavat lajimme tulevaisuutta. Juuri näistä ihmisen aiheuttamista riskeistä johtuen vaikuttaakin siltä, että ihmiskunta elää käänteentekevää aikaa historiassaan. Ihmiskunta on ajautunut tilanteeseen, jossa se itse aiheuttaa uhkan lajinsa jatkuvuudelle, koska antroposentristen riskien on arvioitu olevan huomattavasti suurempia kuin luonnollisten riskien.

Ihmiskunnan ennenaikaisen tuhoutumisen estäminen näyttää tarjoavan jalon syyn avaruussiirtokunnille, sillä suurimmalle osalle meistä ihmiskunnan olemassaolo on kiistattoman arvokas asia. On kuitenkin syytä huomata, että mikäli todella haluamme suojautua sukupuutolta, on todennäköisesti olemassa monia kustannustehokkaampia tapoja suojautua sukupuuttoriskeiltä tässä ajassa, kuin avaruussiirtokunnan perustaminen. Esimerkiksi voisimme rakentaa bunkkereita ja suojapaikkoja maapallolle, parantaa ruokaturvaa ydinsodan, ilmastonmuutoksen tai supertulivuoren purkauksen varalle tai valmistella kyky torjua maata kohti kiitäviä taivaankappaleita. Tämä kaikki olisi todennäköisesti huomattavasti edullisempaa, kuin avaruussiirtokunnan perustaminen, sillä kuten aikaisemmissa blogikirjoituksissa olemme huomanneet Mars-siirtokunnan perustaminen, on kaikkea muuta kuin helppoa ja halpaa nykyisellä teknologialla. Mars ei siis tule ainakaan aivan lähiaikoina tarjoamaan realistista turvaa ihmiskunnalle. Tästä johtuen Elon Muskin kaltaisten ihmisten ”Planet B” -retoriikka on haitallista tai vähintäänkin naivia ja on hyvä kyseenalaistaa, ajaako Mars-unelmia koko ihmiskunnan etu vai todellisuudessa jokin muu.

Silti pitkällä aikavälillä avaruuteen levittäytyminen saattaa hyvinkin olla ainoa varteen otettava strategia turvataksemme ihmiskunnan ja mahdollisesti myös elämän hyvin pitkäaikaisen olemassaolon galaksissamme. Sanottakoon myös, että yksityisten toimijoiden tulo avaruuskentälle, näyttää kirittävän avaruusteknologiaa roimasti ja tämä on toivottavaa, mikäli joskus tahdomme matkata muihin maailmoihin ja saavuttaa korkeamman eksistentiaalisen turvan tason.

Oletetaan seuraavaksi, että meillä on hyvät perustelut Mars siirtokunnalle, vaikka ei olekaan aivan selkeää, onko Marsin lähitulevaisuuden asuttamiselle edes sellaisia löydettävissä. Yksi keskeinen eettinen kysymys Marsin asuttamisessa on, onko Marsissa elämää vai ei. Mikäli löytäisimme elämää Marsista tai muualta ulkoavaruudesta olisi se todennäköisimmin mikro-organismeja. Olosuhteet Marsissa ovat elämälle äärimmäisen haastavat. Marsin keskilämpötila on -60 astetta, sen pintaan iskee tappavaa säteilyä ja ilmanpainekin on vain sadasosa Maan ilmanpaineesta (tämä kaikki korostaa kuinka uskomattoman arvokas paikka elämälle suotuisa Maa on). Mutta ehkä silti jotkin mikrobit voisivat asuttaa Marsia. Jos Marsista löydetään elämää, meidän tulisi mahdollisesti jättää Mars marsilaisille ainakin alkajaisiksi, jottemme vahingossa vahingoita Marsin alkuperäistä elämää. Tälle näkemykselle voidaan antaa välinearvoon perustuva perustelu. Maapallon ulkopuolinen elämä olisi mittaamattoman arvokas tieteellinen löydös, joka potentiaalisesti valottaisi tieteen suuria mysteereitä kuten kysymyksiä elämän alkuperästä. Emme toisaalta haluaisi tuhota tällaista elämää emmekä toisaalta pilata tutkimustuloksiamme sekoittamalla maapallon mikrobistoa Marsiin ja sitä kautta aineistoomme. Toisaalta niin sanotulle non-interventio toimintaperiaatteelle voidaan mahdollisesti antaa myös itseisarvoon pohjautuva perustelu. Biosentrisen näkemyksen mukaan kaikella elämällä on itseisarvoa, joten miksi ei myös Marsin mikro-organismeilla? Jos omaksumme biosentrisen näkemyksen, meillä olisi itseisarvoon perustuva syy suojella Marsin elämää. Tietenkin on myös mahdollista, että vaikka Marsin elämällä olisi itseisarvoa, sillä ei ole niin suurta itseisarvoa, että se oikeuttaisi täydellisen koskemattomuuden Marsille ja sitä asuttavalle elämälle.

Voisimme välttyä yllä olevan kaltaisilta eettisiltä haasteilta, jos paljastuisi, että Marsissa ei ole elämää. On syytä huomata, että planeetan todistaminen elottomaksi on erittäin haastavaa. Tarvitaan kuitenkin vain yksi positiivinen tulos todistaaksemme, että planeetalla on elämää, kun taas sadannenkaan negatiivisen tuloksen jälkeen emme voi olla täysin varmoja planeetan elottomuudesta; ehkä emme vain ole osanneet katsoa oikeasta paikasta. Vaikka Mars olisi eloton planeetta emme voi myöskään täysin välttyä ympäristöeettisiltä huolilta. Nimittäin on myös ehdotettu, että Marsin koskemattomalla vaikkakin elottomalla ympäristöllä on arvoa, jota tulisi suojella ihmisiltä. Ei ole kuitenkaan selkeää, mihin tämä abioottisen ympäristön arvo perustuu ja mikäli sellainen on, ei ole sanottua, että ihmissiirtokunta Marsissa tuhoaisi tämän arvon. Voi olla, että Marsin luonnon arvo on lähinnä esteettistä. Jos näin on, tuskinpa Mars-siirtokunta pilaisi tätä esteettistä arvoa. Olisihan edelleen Marsin jylhät maisemat meidän ihasteltavina. Tämän blogin puitteissa ei ole tilaa käsitellä kaikkia näitä näkemyksiä ja kysymyksiä tarkemmin, sillä ne kieltämättä vaatisivat tilaa vähintään yhden kirjan verran.

Ympäristöeettiset huolet eivät pelkästään liity Marsin ympäristöön ja sen potentiaaliseen elämään. Osa Mars-siirtokuntaan liittyvistä ympäristöhuolista liittyvät lähinnä Maahan. Yksi huoli, jonka voi usein kuulla luonnonsuojelijoiden suusta on se, että meidän tulisi keskittyä Maan ympäristökriisiin eikä ulkoavaruuden valloittamiseen. Tämä huoli on ymmärrettävä, mutta tarkemmassa tarkastelussa voidaan sanoa, että tämänkaltainen vastakkainasettelu sortuu väärään dilemmaan. Väärä dilemma on argumentaatiovirhe, jossa oletetaan, että on olemassa vain kaksi vaihtoehtoa, vaikka todellisuudessa niitä on useampia. Tässä tapauksessa implisiittisenä oletuksena tuntuu olevan, että joko resursseja suunnataan avaruustutkimusmatkailuun tai sitä suunnataan maapallon ympäristön suojeluun. Todellisuudessa on olemassa kolmaskin vaihtoehto: mikäli poliittista tahtoa olisi, molempiin voitaisiin suunnata riittävästi resursseja. Toisin sanoen avaruustutkimusmatkailu ja Maan ympäristökriisistä huolehtiminen eivät ole toisiaan poissulkevia asioita. Joku voisi tietenkin sanoa, että ideaalisti resursseja ohjattaisiin niin Marsin asuttamiseen kuin ympäristönsuojeluun, mutta käytännössä avaruusmatkailuun käytetyt resurssit ovat pois ympäristöongelmien ratkomiselta. Tämä tietenkin on empiirinen kysymys, johon on vaikea vastata ilman tarkempaa tutkimusta. Voidaan kuitenkin sanoa, että vaikuttaa huomattavasti todennäköisemmältä, että mikäli Mars tutkimusmatkailu lopetettaisiin, siihen käytetyt resurssit ohjautuisivat jonnekin aivan muualle kuin ilmasto- tai biodiversiteettikriisin hoitamiseen. Tätä Maan ympäristönsuojelun ja avaruustutkimusmatkailun välistä jännitettä olisi syytä purkaa laajemmin ja tarkemmin, sillä kysymys ei ole pelkästään resursseista vaan mahdollisesti niistä asenteista, joita avaruuden laajentumispolitiikka ilmentää. Jätän tarkastelun silti toistaiseksi tähän.

Näiden niin sanottujen ympäristöeettisten kysymysten lisäksi mahdolliseen Mars-siirtokuntaan liittyy lukuisia muita filosofisia ja eettisiä kysymyksiä. Mainittakoon tässä niistä muutama. Lainsäädäntö ja erityisesti omistusoikeus Marsissa: kuka ja millä perusteella Marsin resursseja saa hyödyntää? Bioetiikka ja ihmisen parantelu: tulisiko Marsin uudisasukkaita parannella biomedikaalisesti, jotta he sopeutuvat Marsiin paremmin? Yhteiskuntajärjestys: millaisten yhteiskunnallisten perusperiaatteiden varaan Mars-siirtokunta tulisi rakennetaan? Entä minkälainen hallinto Marsiin muodostetaan ja mikä on sen suhde Maahan?

Lopuksi haluan nostaa esille vielä yhden eettisen kysymyksen, joka on erityisesti Pekka Janhusta mietityttänyt. Hiljattain julkaistussa Ylen jutussa (27.1.2022) Janhunen on sanonut, että ” Minä olen huolissani siitä, että jos lapsi kasvaa Marsin painovoimassa, kasvaa hänestä hontelo aikuinen, joka ehkä pärjää Marsissa, mutta ei pysty enää sopeutumaan Maan painovoimaan. Voimmeko me päättää tulevien sukupolvien puolesta, että te tulette olemaan käytännössä Marsin vankeja.” Tämä on erittäin kiinnostava ja haastava eettinen kysymys, sillä se on teoreettisesti haastavampi, kuin moni ehkä aluksi huomaa. Ennen kuin tarkastelen näitä teoreettisia ongelmia, haluan mainita, että tulevaisuudessa tämä ei välttämättä ole eettinen ongelma vaan lähinnä tekninen ongelma. Meillä on toistaiseksi rajallinen ymmärrys matalan painovoiman vaikutuksista lapsen kehitykseen, joten mahdollisesti löydämme tulevaisuudessa jonkinnäköisen ratkaisun Janhusen esittämään huoleen. Tai ehkä kukaan ei muuta Mars-siirtokuntaan pysyvästi, vaan se pysyy paikkana, jossa ihmiset elävät ja työskentelevät joitakin vuosia kerrallaan lopulta aina palaten Maahan. Tällöin lasten hankkiminen voisi perustellusti olla kokonaan kiellettyä Marsissa.

Mutta palaten lisääntymiseen Marsissa eettisenä kysymyksenä, sillä oletuksella, että Marsin lapset eivät voisi muuttaa Maahan asumaan, ja että Mars-siirtokunta on jo niin kehittynyt, että lasten hankkiminen siellä olisi ylipäätänsä turvallista ja mielekästä. Ensinäkin on syytä huomata, että kysymys riippuu paljolti siitä, kuinka hyvää elämää lapset eläisivät Marsissa. Oletetaan tässä, että he eläisivät melko hyvää elämää. Ei ehkä niin hyvää elämää kuin keskivertoyksilö maapallon rikkaimmassa valtiossa, mutta kuitenkin parempaa, kuin keskivertoyksilöt maapallon köyhimmillä alueilla. Toiseksi on hyvä huomata, että monet pitävät oikeutta lisääntymiseen melko vahvana perusoikeutena. En väitä, että näin tulisi välttämättä olla, mutta on kiinnostava huomata, että harvemmin kuulemme kenenkään sanovan, että ihmisten ei tulisi hankkia jälkikasvua niin sanotuissa huonoissa oloissa, vaikka voi hyvin olla, että näihin oloihin syntyneillä lapsilla on erittäin pienet mahdollisuudet ponnistaa parempiin oltaviin. Mainitsen tämän osoittaakseni, että Marsin vankina oleminen ei välttämättä ole niin huono asia kuin voisi aluksi ajatella. Riippuu tietenkin täysin siitä, millaista elämä Mars-siirtokunnassa olisi.

Ja seuraavaksi niihin hieman teoreettisempiin haasteisiin, jotka vaikeuttavat tätä kysymystä entisestään. Lisääntyminen Marsissa nostaa esille niin sanotun identiteettiongelman (engl. non-identity problem), jonka alkujaan filosofi Derek Parfit on tehnyt tunnetuksi kirjassaan Reasons and Persons (1984). Lyhyesti esiteltynä identiteettiongelma syntyy, kun jokin teko samanaikaisesti tuo yksilön olemassaoloon ja aiheuttaa tälle yksilölle sellaiset olosuhteet, jotka ovat vääjäämättömästi puutteelliset, mutta kuitenkin elämisen arvoiset.

Sovelletaan tätä ajatusta Mars-siirtokuntaa: jos siellä syntyisi lapsi nimeltä Juno, joka eläisi elämisen arvoista elämää vaikkakin puutteellista (Juno ei koskaan pysty sopeutumaan elämään Maassa) on vaikea nähdä miten Junolle olisi aiheutettu harmia tai miksi tämän lapsen saaminen olisi ollut moraalisesti väärin. Tämä johtuu siitä, että tässä tilanteessa ainoat vaihtoehdot ovat joko olla tuomatta Junoa olemassaoloon tai synnyttää joku toinen henkilö (jolla on eri biologinen identiteetti) maapallolla ja siten asiat paremmin. Mutta jos kuitenkin Juno eläisi riittävän hyvää elämää, eli elämää, jota hän haluaisi jatkaa synnyttyään, niin sitten hänen tuomisensa olemassaoloon on hänelle parempi vaihtoehto kuin muut, koska muissa vaihtoehdoissa Junoa ei olisi olemassakaan. Identiteettiongelmaan voidaan vastata usealla tavalla, mutta en tarkastele näitä vastausvaihtoehtoja tässä, koska tarkoitukseni ei ole tarjota kattavaa vastausta tähän kysymykseen. Sen sijaan tuomalla identiteettiongelman esille halusin osoittaa, että jälkipolven hankkiminen Marsissa ei ole ilmeisen ongelmallista, vaikka Marsin lapset eivät pystyisi koskaan muutamaan Maahan.

Johtopäätöksenä voidaan sanoa, että Marsin asuttamiseen ja avaruustutkimusmatkailuun liittyy lukuisia eettisiä kysymyksiä. Tässä kirjoituksessa näiden kysymyksien pintaa ainoastaan raapaistiin. Siitä huolimatta on ilmeistä, että Mars-siirtokunnan perustamisen ja muiden massiivisten avaruushankkeiden eettinen tarkastelu olisi syytä tehdä kattavasti ja hyvissä ajoin, ennen kuin on liian myöhäistä.

Kirjoittaja: Oskari Sivula