30.12.2021
Kirsi Lehto
Koulujen tiedeopetusta tarjoillaan monien erillisten kurssinimikkeiden alla: koululaiset opiskelevat fysiikkaa, kemiaa, biokemiaa, geologiaa ja maaperätiedettä, biologiaa. Kaikki oppiaineet kuvaavat maailman tilaa ja kehittymistä kukin omalta sektoriltaan, kukin kertoo oman näkemyksensä maailma olemassaolon suuresta tarinasta. Erillisten tarinoiden opiskelu fokusoituu yliopistossa yhä tarkemmin: yliopisto-opintojen aikana opiskelija keskittyy lähinnä oman pääaineeseensa tai oman tutkimusaiheensa kysymyksiin.
Koko maailman kehityshistoria on kuitenkin yksi yhteinen kokonaisuus, josta eri luonnontieteet selittävät vain erilaisia näkökulmia. Erillisiin aiheisiin ja lokeroihin jakaantunut opetus ei esittele opiskelijalle kokonaiskuvaa maailmasta, eikä sitä miten erilliset ilmiöt liittyvät toisiinsa tai kokonaiskuvaan.
Astrobiologia tarjoaa kouluopetukseen työkaluja, jonka avulla eri luonnontieteet yhdistyvät yhtenäisemmäksi maailmankuvaksi. Se selvittää eri ilmiöiden keskinäisiä vuorovaikutuksia. Erityisesti se selvittää sitä miten elämän olemassaolo tällä planeetalla – ja kenties myös muilla taivaankappaleilla – riippuu kosmisesta historiasta ja paikallisista (planeettakunnan ja planeetan) olosuhteista, ja miten elämän olemassaolo vaikuttaa oman planeettansa elinympäristöön. Se esittelee myös maailman dynaamisia ilmiöitä ja tapahtumia, sitä miten maailma kehittyy jatkuvasti eteenpäin erilaisten, sekä elottomien että eloperäisten vuorovaikutusten ajamana.
Suuret kansalliset ja kansainväliset avaruusjärjestöt (Nasa, ESA) tarjoavat astrobiologiaisia materiaaleja koulujen käyttöön.
Eräs tehokas suomenkielinen astrobiologian opetusväline on Aikavaellus – eli pitkä käveltävä aikajana jonka avulla voi havainnollisesti esitellä koko maailman kehityshistorian aikaskaaloja ja niiden ajallista järjestystä, ja vuorovaikutuksia. Aikavaelluksella oppiminen tapahtuu mukavasti luonnon helmassa, kävelyreitin varrelle.
Valmiita aikavaellusreittejä on pystytetty Turun yliopiston läheisyyteen: Pitkä, 14 km pituinen aikavaellus kulkee Tuorlan observatoriolta yliopistolle ja esittelee maailmankaikkeuden historiaa mittakaavassa, missä jokainen metri polulla vastaa miljoonaa vuotta historiaa aikajanalla. Lyhempiä, 1,4 km pituisia aikavaellusreittejä on pystytetty sekä Ruissalon kasvitieteelliseen puutarhaan että Tuorlan observatorion ympäristöön. Näillä reiteillä jokainen metri vastaa kymmentä miljoonaa vuotta historiaa. Reittien varteen pystytetyt informaatiotaulut kertovat kunkin ajankohdan tapahtumista. Reiteille on saatavana myös opastettuja kierroksia Aikavaellus-yhdistykseltä.
Lisää tietoja verkkosivulta www.aikavaellus.fi.
Vastaa